Vuonohevonen eli norjanvuonohevonen on yksi vanhimpia tunnettuja hevosrotuja. Monet uskovat niiden periytyvän jopa esihistorialliselta ajalta Norjassa. Sen ulkomuoto ja väritys osoittaa sen olevan läheistä sukua alkukantaisille poneille ja przewalskinhevoselle. Sen pää on kuitenkin kevyempi kuin tällä villihevosrodulla ja ulkomuotokin on hieman ponimaisempi. Vuonohevosella on jäljellä alkukantainen väritys eli hallakko, joiden eri sävyjä on viisi.

Norjan eristäytyneillä vuoristoseuduilla on jalostettu kyseistä lajia jo tuhansien vuosien ajan. Rankoissa ja vaativissa olosuhteissa vain sitkeimmät yksilöt säilyivät: hevosia käytettiin pääasiassa ratsuina, vetoapuna ja maatilojen työhevosina. Risteytymistä muiden lajien kanssa vaikeuttivat olosuhteet, joissa harvaanasutuilla ja vaikeakulkuisilla seuduilla asuttiin. Nykyjalostus tähtää säilyttämään rodun puhtaana.

Vuonohevonen on yleishevonen: se on luontaisesti hyvätuulinen, kestävä ja yhteistyökykyinen rotu. Sitä kuvaillaan lihaksikkaaksi ja pirteäksi ja se on rohkea sekä kärsivällinen. Se liikkuu energisesti ja tahdikkaasti ja on tottunut erilaisiin maastoihin. Vuonohevosen harja on ollut tapana leikata pystyksi ja nykyinen lajimääritelmä edellyttää sitä. Sen säkäkorkeus on 130­­–150 cm ja sen vuoksi se luokitellaan tietyissä julkaisuissa poniksi. Rakenteeltaan ja olemukseltaan se on kuitenkin hyvin hevosmainen. Suomessa on keskimäärin 300–400 vuononhevosta, ja vuosittain syntyy 10-20 varsaa lisää.